Mä aina tilaan mun vakkarihiusvärien lisäksi jotain uutta sävyä, mitä en oo aiemmin kokeillut, tai vastaavasti tilaan vanhoja tuttuja sävyjä vakaana aikomuksenani laittaa niitä päähän aina yksi purkki kerrallaan, sävyjä sekottelematta. No en mä koskaan malta, vaan sekottelen niitä kuitenkin :P

No enivei, mulla oli/on kaapissa Directionsin Rose red, jota en ollut vielä uskaltanut edes sekottaa mihinkään, koska netin kuvat anilliininpunaisesta, melkein lilasta sävystä vähän pelotti, mä kun haluaisin pysyä punapäänä :P Niinpä Simban inspiroimana päätin tänään värjätä tukan kahdella värillä. Tai no oikeastaan useammalla, mutta you got the point. Simba värjäsi vasemman ja oikean puolen erikseen, mä värjäsin ala- ja päälipuolen erikseen. Make suostui ystävällisesti auttamaan, muuten se oliskin ollut vähän turhan hankalaa.

Pääliosa värjättiin siis tutulla ja turvallisella Pillarbox red (D) ja Vampire red (MP) -sekoituksella, johon lisäsin vielä Rock'n'Roll redin (MP) jämät, pari ruokalusikallista. Alaosa värjättiin pelkästään Rose redillä (D), joskin vaalennettuun juurikasvuun laitettiin tuota pääliosan sekotusta, ettei se sitten pistäisi silmään liilana :D
Lopputulos oli mun mielestä oikein kiva, vaikka yllätti kyllä ettei Rose redin sävyero tuohon miksaukseen sitten ollutkaan loppujen lopuksi kovin suuri. Tai ainakaan niin suuri, että oisin kameraan saanut sen taltioitua. Huoh. No, luonnossa sen sävyeron kyllä huomaa oikeaa valoa vasten. Ehkä tuosta alemmasta kuvasta saa jonkunnäköistä tolkkua?

Suoravärejähän on tarjolla myös mustana, onko jollain kokemuksia esim. CrazyColorin mustasta väristä? Mua kiinnostaisi tuo alaosa värjätä selkeästi tummemmalla, ellei jopa mustalla, mutta todennäköisesti haluan joskus siitä mustasta eroonkin, niin en taida uskaltaa kaupan mustia värejä käyttää :P Vai onko CC samanlainen? Yksi vaihtoehto olisi tietysti värjätä ensin kaupan jollain tummanruskealla sävyllä, ja iskeä siihen päälle joku punainen. Hmm. Tätä sietää miettiä. Luulin tilanneeni viimeksi Directionsin Dark Tulipin, mutta ehkä se oli vielä vain mielessä. Jos vaikka seuraavalla kerralla kokeilisi.

Harvemmin tulee itseään kuvattua takaapäin, en esim. tiennyt että mun hiukset näyttää noin pitkiltä! Peilistä katsottuna ne näyttää ihan olemattoman pituisilta. Heh.