Mies lähti tänään takaisin kotiin.
Vaikka nähdäänkin seuraavan kerran jo torstaina, niin silti jostain ihmeen syystä multa pääsi itku kun ovi meni kiinni sen perässä. En tiedä mistä ne kyyneleet tuli, oliko ne onnen kyyneleitä kuluneesta ihanasta viikosta, vai ihan vaan sitä että nyt se taas läks. Se olo meni nopeesti kyllä ohi, mutta siinä kyyneleiden lomassa mua itseänikin nauratti että vähänkö oon taas pöljä :)

Katoin tänään sen Lostin 5. kauden avausjaksot. Ou jea...  Ainoa sarja joka edelleen on mielenkiintoinen jo viidennellä kaudellaan, ja vieläkin siinä tapahtuu kaikkea odottamatonta. Ihan loistava :)

Pakkasin tänään Maken lähdön jälkeen vähän lisää tavaraa. Oikeasti mun piti pakata melkein kaikki, plus tiskata nuo likaset astiat ja pakata nekin, mutta en mä sitten saanut ku vaatekaapin tyhjäksi. Loppuu pahvilaatikot kesken, pitää huomenna ottaa töistä mukaan lisää. Muuttopäivä pidetään ens sunnuntaina, joten mä sitten sunnuntai-illalla varmaan pääsen jo purkamaan muuttolaatikoita, ja nukkumaan uuteen asuntoon. Hassua. Menee varmasti taas aikansa kunnes tuntee olonsa kotoisaksi siellä. Olis mukavampaa jos mies olis mun kanssa siellä ensimmäisen yön, mut se ei valitettavasti taida olla mahdollista... Kaikkea ei voi saada :P

Ens viikolla onkin kolme päivää aikaa pakkailla, ja torstaina lähdetään laivalle - sinne SpineFeastiin siis. Onhan sitä jo puol vuotta odotettu kieli pitkällä :D On se kyllä jännä miten parisuhde kuitenkin muuttaa ihmisen ajattelutapaa ja kiinnostuksen tasoa jossain määrin. Nyt kun oon Maken kanssa, niin periaatteessa mulle on ihan sama lähdenkö mä Spinelle vai nysväänkö miehen kanssa kotona kahdestaan. Mulla ei ole enää mitään tarvetta lähtee dokailemaan jokaiseen mahdolliseen mestaan. Vaikka sitä sinkkuna sanookin ettei baarista/keikoilta/festareilta miehiä välttämättä tarvitse hakea, että kunhan pitää muuten hauskaa, niin se miehen mahdollisuus tekee siitä reissusta vielä jännemmän ja mukavamman, tiedättekös.
Mut nyt on hyvä kun Makekin käy meidän kanssa keikoilla ja festareilla, niin mä saan samanlailla pidettyä hauskaa tyttöporukassa kuin ennenkin, ja nysväillä samalla sen miehen kainalossa :) Mä tunnen itseni tosi onnekkaaksi, että oon törmännyt Maken kaltaseen hellään, huomaavaiseen ja lämminsydämiseen mieheen, ja että se edelleenkin jaksaa katella mua ja pitää hyvänä :)

Mut nyt vois mennä nukkumaan kun kerran silmäluomet alkaa jo vähän painaa.
Uneja :)