Mun elämäni on tylsää, eikä mulla taaskaan ole mitään varsinaista asiaa.

Ajattelin lähinnä tulla kertomaan, että Nuno on vihdoin mun ihan ikioma kisu. Ostin sen viime elokuussa osamaksulla, ja lopputilistäni sain vihdoin maksettua Nunon loppusumman. Maanantaina Jaana kävi tässä mun luona ja allekirjoitin omistajanvaihdospaperin, jonka Jaana pisti eteenpäin. Eli kohta olen ihan virallisestikin Nunon omistaja. Seuraavaksi pitäisikin ottaa Nunollekin vakuutus. Nikkillä sellainen onkin jo.
Janttu antoi mulle samalla pari näyttelytulospaperia, jotka oli jäänyt sille, ja intouduin sitten etsimään lähinnä Heikki Siltalan (THE kissanäyttelyvalokuvaaja) ottamia näyttelykuvia Nunosta (silloin vielä Sini), ja löytyihän niitä muutama :) Lisäsin ne tuonne Nunon infosivulle. Oon monesti miettinyt että Nikkikin voisi saada ihan hyviä näyttelytuloksia, mutta en tiedä oliskohan meistä siihen edes. Mutta voihan sitä harkita. Joku näyttelyistä innostunut voisi ottaa mun kissat ja meikän mukaansa, ja sitten tehdä kaiken tarvittavan mun puolesta :P

Salon reissun jälkeen Nikki on tullut aamuisin herättämään mut, ja jäänyt nukkumaan mun viereen <3 Köllötellyt siinä selällään rapsuteltavana <3 Mutsi sanoi että siellä se ei ollut halunnut edes harjattavaksi, mutta Nuno oli kuulemma hengaillut niiden kanssa sohvalla ja kehrännyt tyytyväisenä. Heti kotiin päästyään Nikki kyllä auliisti tarjoili itseään harjattavaksi ja paijattavaksi. On se Nikki vaan niin mammantyttö :) Oli kyllä niin ikävä kissoja tuon lyhyen reissun aikana, että hyvä etten pillittämään alkanut kun näin ne taas :D Muuten olis tehnyt mieli jäädä vielä Saloon ihmettelemään.

Tänään on suunnitelmissa mennä Hannen kanssa tohon rantaan vähäksi aikaa, juomaan mun karpalolonkerot pois. Onneksi loppuviikosta ilma viilenee, on jo välillä vähän tuskaisaa ylipäänsä olla. Minä hullu vielä lupauduin eilen lähtemään Zumbaan, ja se oli kyllä aika järkyttävää :S Kuin saunassa olisi hyppinyt ja vetkuttanut. Olin silti tosi tyytyväinen, kun ei alkanut kertaakaan edes pyörryttämään. Kun on kerran olemassa Hotjoogaa, niin miksei sitten Hotzumbaa :P Piti eilen hakea kellarista tuuletin kun tuun sieltä Zumbasta, mutta iloisesti unohdin koko tuulettimen. Ehkäpä sitten tänään, koska taas on aamusta asti ollut ihan nihkee olo.

Mutsi käytti mua maanantaina kaupassa, koska halusin enemmän maitoa ja mehua minkä jaksaisin yksin kantaa kotiin (+ mua vähän laiskotti). Ostin samalla reissulla lisää rehuja, tuommoisen kääpiölimoviikunan ja timjamia. Se mun siemenistä kasvattama basilika voi vieläkin oikein hyvin (!!), ja lehdetkin jopa kasvaa isommiksi koko ajan :) Vähän oon ylpeä!

Plaah, toivottavasti Make pääsis taas kohta tänne, raivostuttavaa kun ei ole yksin täällä mitään tekemistä. No en mä tiedä onko kaksinkaan, mutta kun saa jonkun idean niin mukavampi se on tehdä kaksistaan kuin yksistään. Vaikka tyyliin käydä keskellä yötä uimassa - ei kivaa yksin.

Tuntuu muuten jotenkin tosi typerältä julkaista näitä kirjotuksia Facebookissa... Tuntuu mainostamiselta, ja tosi typerältä ja nololta varsinkin kun mulla ei ole koskaan mitään kerrottavaa.