Viikolla ei olla Maken kanssa tehty oikeen mitään. Siivoilua, sarjojen kattelua, älytöntä mässäilyä, perussettiä. Alotin myös taas vaihteeksi pelaamaan Spyroa kun oli liian tylsää.
Perjantai-illaksi mentiin mutsin ja Reiskan luo grillailemaan ja lopulta saunomaankin. Syötiin grillihärkää ja juustomakkaraa + salaattia, halloumia ja saganakia. Nams! Saatiin loput grillihärät vielä mukaan ja paistettiin ne kotona ihan vaan pannulla seuraavana päivänä. Oli rankkaa tuo grillaaminen ja saunominen (ja sen yhden siiderin juominen), kun väsy tuli heti kun päästiin kotiin, ja mä sammuin jo joskus yhdeltätoista sohvalle.

Make lähti eilen Saloon viettämään Markuksen synttäreitä/valmistujaisia, mutta mä en päässyt lähtemään mukaan kun oltiin jo ehditty sopimaan Apinaorkesterin treenit Sannan ja Jurvasen kanssa samalle päivälle. Eli eilen oli ohjelmassa sitä. Mä olin Jurvasella kuuden aikaan ja Sanna tuli 1,5h myöhemmin melkein suoraan lakkiaisista. Me tosin oltiin Jurvasen kanssa jo sopivassa nousussa :) Yhdeksän aikaan olinkin jo yllättävän humalassa, mutta kun tilattiin kebabit ja syötiin ittemme ähkyyn, alkoi tullakin laskuhumala, päänsärky ja väsy. Lähdettiin kuitenkin yhden aikaan Londoniin baariin ja oltiin siellä pilkkuun asti, Sanna tosin lähti hyvissä ajoin taksia metsästämään. Pilkun jälkeen olin jo kävelemässä kotiin kun törmäsin Primen edessä Hanneen + mm. Matsiin, Lasseen ja Maijaan. Kaikki oli hirveässä kännissä paitsi minä, joka olin ollut jo puol iltaa lähes selvinpäin, mut jaksoin kuitenkin tunnin verran niiden kanssa hengata ;D Pääsin kotiin nukkumaan vasta viiden aikoihin.
Oli taas kivaa Apinaorkesterin kera, mutta kännit oli tällä kertaa yllättävän laimeat :S Tuli leijonapullostakin juotua vaan puolet, vaikka normaalisti melkeen loppuu kesken.

Tänään nousin ylös jo yhdeksältä, kun havahduin taas Nikkin oksentamiseen, ja lopullisesti heräsin siihen kun makkarin verhot tuli ryminällä alas. Naapurit varmaan taas mietti mitä täällä raivotaan heti aamusta... En sitten viitsinyt mennä takasin nukkumaankaan, kun mutsi oli tulossa mun luo värjäämään mun hiukset, pääsipähän ajoissa hommiin. Oli taas siis värinpoisto & värjäys -operaatio, ja oon niin pitkään tehnyt sen yksin, että halusin että mun niskan ja takaraivon hiukset tulis kerrankin varmuudella värjättyä tasasesti, joten mutsi siis tuli auttamaan. Sillä aikaa kun värit vaikutti se imuroi ja tiskasi täällä :D Kyllä mä arvasinkin ettei se voi olla tekemättä mitään, mutta ei sekään nyt ihan tarkoitus ollut että se täällä siivoaa.


Uusi hiusväri. Kävin kiusaamassa uneliasta Nikkiä.

Teki taas sitten näin iltapäivällä mieli leipoa jotain mihin saan ripotella koristerakeita, ja päädyin mokkapaloihin. En usein viitsi niitä tehdä, kun tulee itse syötyä niitä niin vähän, eikä ne sitten säily hyvinä kamalan pitkään. Mutsille meinaan kyllä tostakin antaa osan, vaikka sitten siivous-värjäys-palkaksi :P Resepti oli ihan perusresepti Kotiruoka-keittokirjasta, jonka mutsi mulle antoi kun muutin kotoa pois. En siis jaksa kirjoitella reseptiä tähän :)


Pellillinen mokkapaloja

Make tulee ihan näillä näppäimillä takaisin tänne, ja lähtee Saloon taas kun mä lähden Tampereelle Saunomaan tossa torstaina. Tuli ostettua Sauna-viinatkin, ja tuli ihan mukavasti hintaa sillekin Alko-reissulle.. -.- Kissat pääsee taas "mummulaan" hoitoon piloille hemmoteltaviksi :) Sitä ennen ei kai ole mitään suunnitelmia, eli tuskin tehdään Maken kanssa mitään järkevää, mutta halusin kuitenkin että Make tulee vielä tänne ennen ku lähden.


Nikki ja Jellona päiväunilla.


Nikkiä kuvatessa yritin tasapuolisuuden nimissä ottaa Nunosta hyvää kuvaa, mutta tässä oli taas tulos. Aina vaan väsyttää.

Oon näköjään kirjottanut tätä niin kauan että Make tosiaan ehti tulla jo. Sen äiti oli antanut Maken mukaan Nokian puhelimen mulle tuotavaksi, kun mun puhelin ei oikeen enää pelitä ja halusin uuden. Oisin halunnut 6700 Pink Illuvialin, mutta se maksaa vähän paljon, en raaskisi ihan sitä ostaa. Sain sitten 6220 Classicin, ja sehän on melkein samanlainen kuin 6303i Pink Illuvial (mikä oli mun kakkosvaihtoehto), mutta ilman sitä Pink Illuvialia :D Eli on musta sinisin numeronäppäimin, kun Pinkissä oli tietty pinkit numerot. Täytyy nyt vielä tarjota tästä puhelimesta Seijalle jotain, enhän mä tätä ilmaseksi voi ottaa. Mut vähän kivaa :)