No niin, on Tuskat taas tuskailtu tältä vuodelta. Yleisestä henk.kohtasesta meiningistäni vois sen verran sanoa, että lauantaita lukuunottamatta kisakunto loppui kesken, kroppaa särki jne. Liian kuuma ei ollut kuin Inferno-teltassa, muutoin valittiinkin suht varjosia paikkoja.
Lähdettiin jo torstai-illalla Katille Espooseen, me oltiin Maken kanssa siellä yötä, kun taas Hanne lähti siitä Anulle keskustaan majoittumaan, mutta jätti auton vaan Katille.

Eka festaripäivä, perjantai
Oltiin vähän ennen kahta Kaisaniemessä, vaikka olin niin nopeesti aamulla valmis, että olis voinut mennä jo aikasemminkin. Huomasin heti puistossa Jennin, jonka seuraan jäätiin oottelemaan Hannea ja Anua. Oli vakaa tarkoitus mennä sisälle niin, että ehdittäis näkemään edes jotain Testamentista, mutta loppujen lopuksi oltiin sisällä vasta kun ne lopetti, ja Insomnium aloitti Sue-lavalla. Nähtiin siinä välissä myös Ruska, joka tuli Maken seuraksi Suelle. Insomnium oli mahtava, soittivat mun lempparin The Killjoynkin :) <3 Lähdettiin kuitenkin kesken keikan pois ja istuskelemaan Ninan osoittamaan suuntaan. Siellä olikin sitten Nummirockista tutut Teemu ja Ville, sekä Ninan kautta tutut Tanja, Sonja ja Taru. Anu ja Jerekin siihen tiensä vielä löysivät. Siinä tulikin sitten hengailtua melkeen koko perjantai, ja osa lauantaistakin. Ei menty katsomaan Tarotia, mutta Pain kuunneltiin siinä istuskellessa ja välillä bailatessa. Tanja olis halunnut rynniä lavaa kohti, mutta mua aina ahdistaa rynniä minnekään eteen jostain takarivistä, niin jätin väliin.
Tässä vaiheessa oli melkoinen känni päällä, ja päänsärkykin. Kävin paitakojulta ostamassa hienon Finntrollin Nifelvind-hupparin ja kummitädille Tuska-kassin, kun se pyysi meitä ostamaan. Sen jälkeen katottiin sitten Satyriconia ihan vaan muutama biisi, koska mä aloin kitisemään etten pysty olla siinä niin humalassa :P Oli pakko päästä istumaan ja varjoon. Mentiin siis takaisin Suen taakse, Make jätti mut yksin siihen selviytymään kun se meni katsomaan Ihsahnia. Näin siinä ohimennen Iiron ja Lassenkin, ja olinkin siis todella edustuskunnossa taas... -.- Kampesin itseni Hannen, Teemun, Villen ja muiden luo ja Makekin tuli siihen keikan jälkeen. Oli vakaa tarkoitus mennä katsomaan Devin Townsendin Ziltoid-projekti, mutta lopulta kuultiin siitä vaan biisi tai pari sillä aikaa kun käveltiin narikalle hakemaan kamat. Jätin toisen viinapullonikin muille kun en pystynyt juomaan sitä. Sekä mulla että Makella oli hirveä hedari, joten lähdettiin Katin luo jo kymmenen junalla. Kati oli lähtenyt jo keskustaan, ja joskus aamulla tulivat Teemun kanssa kotiin :D

» KUVAT - Satyricon

Toka festaripäivä, lauantai
Aamulla herätessäni olin ihan helvetin tyytyväinen, että tuli lähdettyä aikasin nukkumaan. Ei ollut krapulaa huolimatta siitä kuinka hiton kännissä sitä tuli oltua, ja oli saanut nukkua melkein kellon ympäri. Eli siitä oli hyvä jatkaa. En kuitenkaan jatkanut heti, koska oltiin menossa käymään Mikon ja Trangin vauvan "ristiäisissä"/nimenantopirskeissä Pasilassa. Tää oli sellainen päivä, ettei tarvinnut kovin aikasin olla alueella, vaan Make halus katsoa vasta Crowbarin neljältä. Joten kahden aikaan oltiin Pasilassa ihmettelemässä vauvaa ja rapsuttamassa koiraa :)
Ehdittiin hyvin Crowbariksi sisälle, mentiin keskenämme, Hanne ja muut tuli sitten myöhemmin. Mulla oli jo Crowbarin aikana jalat ihan muusia, ja tietysti sen jälkeen esiintyi päälavalla Devin Townsend Project, muttei voitu tänäänkään mennä katsomaan sitä kun mun jalat ei antaneet periksi. Vähänkö harmittaa, koska mä olisin kyllä halunnut nähdä siitä edes vähän. Mut näin taas tällä kertaa. Jäätiin siis taas siihen Suen mäkeen, ja siitä oli hyvä kuunnella Survivors Zero. Kamelotia taidettiin nähdä vaan sen verran, kun käytiin syömässä, ja Make kävi paitakojulla. Se olisi halunnut Crowbar-paidan, mutta ei sellasia ollut siellä ollukaan :S Lähdettiin sen jälkeen ulos, koska loput bändit ei enää kiinnostanut, Make halusi kaupasta vielä kaljaa, ja mä halusin istumaan, taas x) Niinpä siis haettiin kaupasta kaljaa ja syötävää, ja törmättiin siellä Ninaan ja Taruun, ja niiden kanssa mentiin istuskelemaan nurtsille, missä olivat Tanja ja Sonjakin. Muutkin tuli sinne sitten omia aikojaan, ja Arttukin tuli meidän kanssa illaksi istumaan. Siinä istuskellessa tulikin nähtyä monia kavereita, mm. Jenny, Iina (jonka kanssa oli mahtavaa kerrankin kunnolla jutella, yleensä ollaan korkeintaan moikkailtu), Marjut, Markus, ja Pete, joka paini mun kanssa, vaikka mä kovasti yritin usuttaa sitä Artun kimppuun, jonka kanssa se paini viime vuonnakin -.- Kyllä se senkin kanssa sitten paini hetken, mutta mun päällä oli nähtävästä hauskempaa olla :D Kiitos Pete mustelmista!
Puistoon tuli myöhemmin istumaan vielä Hannen kavereita; Kati, Laura, Jenna, Ville, Jonna ja Jenni, ja me käytiin Artun ja Maken kanssa vähän kiertämässä, ja sillä reissulla tuli nähtyä mm. Miia ja Ville. Etsittiin Hannen porukat kun ne oli lähdössä PRKL:seen. Mua ei olis huvittanut mennä baariin, mutta toisaalta ei tehnyt mieli himaankaan. Mutta minkäs teet kun kukaan muu ei halunnut jäädä enää puistoon istumaan. Menin siis mukaan, vaikka tiesin että baari on ihan vitun täynnä ja että mua alkaa siksi ahdistaa. Niin kävikin, ja lähdettiin Maken kanssa ennen kahta pois. Myöhästyttiin vielä junasta, joten jouduttiin ottaa taksi Kiloon. Myöhästyttiin junasta tosiaan niin, että oltiin siinä vieressä kun se lähti. Vitutus purkautui sitten kyyneleinä. Mua ärsyttää, kun yritän aina lähtee joka paikasta ajoissa ettei varmasti myöhästyttäis, koska b- ja c-vaihtoehdot on usein perseestä, mut kaikki lähinnä vaan nauraa mulle kun oon niin hätänen. Mutta toi myöhästyminen johtui siitä, että Make odotti mua vessan edessä, ja mä odotin Makea narikan edessä, eikä nähty toisiamme ennen ku mä kävin vilkasemassa missä se oli -.-
Loppuillasta siis ahdisti, vitutti ja väsytti. Viinaakin jäi vähän.

Kolmas festaripäivä, sunnuntai
Ei mennyt viina alas millään. Heräsin kyllä ihan ajoissa ja näin, mutta edes viinaton fanta ei uponnut. Päätin, että okei, vaikken vetäisikään kännejä, niin Finntroll vedetään sitten täysillä, vaikka selvinpäin! Lähdettiin keskustaan hyvissä ajoin, ja oltiin siellä vähän ennen kahta. Mun piti antaa Katille sen avain takasin, jonka se oli lainannut Jonnalle, joten ei voitu siksi mennä Maken kanssa kahdestaan sisälle ennen muita. Niinpä sitten juodaan siideriä toisen perään puistossa, ja pikkuhiljaa vittuunnun kun ei muita näy missään. Ja kun viimein 15min ennen Finntrollin keikan alkua soitan Hannelle, niin ne on vieläkin Anulla "tekemässä lähtöä". Ai saatana että vitutti. Ne tuli lopulta ehkä kun keikkaa oli kulunut n. 20min, ja jonoa oli sen verran paljon, että kun päästiin sisälle, niin trollit soitti enää muutaman biisin. Hanne olis halunnut vielä tunkea telttaan, mutta mulla oli jo kaikki fiilikset ihan mennyt, niin ei kiinnostanut enää. Todistettiin kuitenkin Trollhornin kihlaavan naisensa lavalta käsin. Tai Hanne kyllä missas senkin, kun jutteli vaan Teemun ja Villen kanssa.
Finntrollin jälkeen päälavalla soitti W.A.S.P., se vaan on jo niin nähty ja kuultu. Pojat halus kuitenkin katsoo sen, joten katottiin jonkun aikaa, kunnes mentiin Hannen kanssa Infernolle odottamaan Warmenia. Siinä odotellessa Mervi ja Kalle tuli käymään ja annoin Merville sen Tuska-kassin. Keikka oli mahtava, vierailjoina oli ne suht perinteiset Timo Kotipelto, Jonna Geagea, Pasi Rantanen ja Alexi Laiho. Ihanaa että Jonnakin oli :) Olin niin fiiliksissä kun sai pitkästä aikaa kuulla hevi-Jonnaa livenä. Mehän siellä Warmenin 10v-pippaloissa missattiin suurin osa Jonnasta, kun tultiin paikalle niin myöhään. Mutta joo, meinasi itku tulla joku kymmenen kertaa ;D Alexista en saanut ottaa kuvia, kun mun piti pitää Hannea kädestä.
Cannibal Corpse katottiin Hannen kanssa lähinnä siinä Maken vieressä istuen. Mä en vieläkään tajua ton kaltasta musiikkia ollenkaan. Käytiin siinä välissä myös Alepa-bussissa, oli sen verran kuuma ettei enää kiinnostanut syödä mitään tulista kebabia. Oli tarkoitus sen jälkeen mennä sinne Suen mäkeen istumaan ja kuuntelemaan Nileä (vaikkei se itseä kiinnostakaan), mutta se koko mäki ja kaikki siitä ympäriltä oli ihan täynnä ihmisiä, eikä siellä mahtunut edes liikkumaan. Niinpä mentiin suosiolla sen lavan takana olevalle nurtsille, ja siellä tuli vihdoin nähtyä Matskin. Megadeth soitti Nilen jälkeen viimeisenä ja Make halusi mennä katsomaan sen. Oikeasti, Megadethin aikana mulla oli niin paljon ongelmia, että Makella meni varmaan hermo kun tuli tahtomattaankin vähän kitistyä. Jalkoihin sattui jos seisoi, ja selkään sattui jos istui, eli mikään ei ollut hyvä. Onneksi Maken ei sitten loppuun asti tarvinnut keikkaa katsoa, vaan päästiin jo ennen yhdeksää junaan ja takasin Espooseen. Kati oli vielä kotona kun mentiin sinne, mutta lähti aika pian keskustaan noiden muiden kanssa. Oli hyvä, että kun toiset luovutti niin toinen meni jatkamaan :D Piti katsoa vielä töllöä siinä sängyssä, mutta uni tuli nopeesti.

» KUVAT - W.A.S.P.
» KUVAT - Warmen

+ TUNNELMAKUVIA

Heräsin maanantaiaamulla jo joskus yhdeksältä, ja kun istuin siinä tuolissa Facebookkailemassa, niin Kati ja Teemu tuli kotiin :D Teemu lähti kotia kohti joskus 10-11 aikaan, ja Kati lähti puolenpäivän jälkeen hakemaan Hannea ja Villeä Anun luota. Oltiin puol neljän aikaan takaisin Lohjalla, purettiin laukkumme ja mentiin hakemaan kissoja mutsilta. Oli kuulemma Nikki pitänyt ihan hirveätä meteliä ekana yönä... Onkohan sillä oikeesti mua ikävä siellä. Ei sitä kuulemma saa oikeen silittääkään, toisin ku Nunoa.

No mut joo.
Tuska 2010 plussat:
+ kaverit (Riikka, Nina, Tanja, Sonja, Taru, Ville K., Arttu, Teemu, Ville P., Maija, Heikki, Iiro, Lasse, Mats, Jouni, Hermis, Marjut, Jenni, Iina, Jenny, Ruska, Hanne, Ville R., Kati, Jenna, Jonna, Jenni, Laura, Miia, Ville T., Henna ja Tuukka, Mika, Mikko & Trang, Markus, Johannes, Pete, Anu, Jere... missasinko nyt jotain?), varsinkin ne, joita ei tuu usein nähtyä
+ Warmen ja Insomnium
+ hyvä ilma, eikä edes ollut tuskallisen kuuma paitsi Inferno-teltassa
+ lauantain puistokännäilyt

Tuska 2010 miinukset:
- Finntrollin missaaminen
- perjantain hirveä känni ja päänsärky
- festarikunnon loppuminen keskenkaiken
- sunnuntain melko humalaton päivä
- valokuvia oisi voinut ottaa taas enemmänkin, kuten myös katsoa bändejä
- paljon kavereita jäi näkemättä

Ens vuonna Tuska onkin Suvilahdessa eikä Kaisaniemessä. Saas nähdä pääseekö sitä sit fiilikseen ollenkaan :S