Perjantaina oli rankka päivä, kun Lohjalla oli mummin siunaustilaisuus. Aiemmin kerroinkin että hän joutui sairaalaan keuhkokuumeen vuoksi, ja oli sitten reilu viikko sitten nukkunut sairaalassa pois :( Kolmisen vuotta mummi sairasti imusolmukesyöpää, ja kuntonsa oli viime kesän aikana huonontunut hirveästi. Toisaalta läheisen kuolema on hieman helpompi ottaa vastaan kun sitä osaa odottaa, ja tietää että monelle mummin poismeno oli tavallaan myös helpotus, eniten mummille itselleen, kun oli kuitenkin niin kovin sairas ja väsynyt.

Hautajaisissa ja häissä mua itkettää aina, musiikki on siinäkin usein se laukaiseva tekijä, joka saa kyynelhanat auki. Nytkin se alkoi kun musiikki alkoi soimaan. Lisäksi itkevät omaiset ja ystävät ovat niitä laukaisevia tekijöitä, itku tulee heti kun näkee toisen itkevän :( Muistokirjoitukset, joita läheiset hädintuskin saavat luettua, itkettävät ihan mahdottomasti myös. Mummin siunaustilaisuudessa laulettiin myös Maa on niin kaunis, joka on musta ihana kappale (en niistä Jeesus-lätinöistä välitä, ja niitä oli musta tuossa tilaisuudessa ihan liikaa, mutta biisi itsessään on kaunis), ja sehän taas alkoi itkettää lisää -.-

Mä kun en nähnyt mummia lainkaan huonossa kunnossa, niin on hirveän vaikea sisäistää että aina niin pirteä, hössöttävä ja reipas mummi oli vakavasti sairas, huonossa kunnossa ja nyt poissa. Jotenkin käsittämätöntä.
Muistotilaisuudessa mummin ystävä kertoikin hauskoja sattuneita kommelluksia ja hyviä muistoja mummista, mikä oli tietysti liikuttavaa ja samalla myös kiva "piristys" muuten surulliseen päivään.

Mummi ja ukki on kokenut ihan muutaman viime vuoden aikana niin paljon kurjia asioita, että ihmettelen tosissaan, ja kunnioitan heidän jaksamistaan, kuten myös heidän lapsiensa. Tekisi mieli kertoa mistä ovat selvinneet ja mitä kokeneet, mutta se menee jo niin henkilökohtaiseksi enkä halua muiden yksityiselämästä täällä kirjoitella.

Onneksi ihanat muistot elää.
Uskon, että mummilla on nyt hyvä olla.