Eilen saatiin vihdoin vähän ohjelmaa päiväjärjestykseen, kun mentiin Masalaan Riitan luo silittelemään ragdolleja. Make on pikkuhiljaa lämmennyt ajatukselle perheenlisäyksestä, eli siitä ragdoll-pennusta. Aluksi ehkä vähän painostin sitä, tyyliin "sellanen otetaan, sanot mitä sanot", mutta moneen kuukauteen en koko kissasta edes puhunut mitään, ja annoin sen hautua Maken takaraivossa, jos se nyt ylipäänsä ajatusta siellä kypsytteli. Se ihan itse tuossa vuodenvaihteessa alkoi siitä pennusta puhua, ja mä vaan mietin että kuinka känniin se nyt on itsensä juonut :D Mutta ei sitä kuulemma seuraavanakaan päivänä kaduttanut mitä tuli suustaan päästettyä, ja niinpä kysyin Ruusan kasvattajalta, Riitalta josko me voitais tulla katsomaan kissoja. Make ei ollut aiemmin nähnyt ragdolleja livenä, niin halusin että se pääsee vähän tutustumaan rotuun ennen kuin lyödään lukkoon mitään.

OIlaan puheltu, että otettaisi pentu sitten seuraavasta tulevasta pentueesta. Siellä oli tälläkin hetkellä kolme 9-viikkoista ihanaa natiaista, mutta vähän luulen että myöhempi ajankohta olis meille parempi pennun ottoon. Jälkeenpäin Make kyllä sanoi, että olisi voinut sieltä Riitalta yhden ruskean mitted -pojan ottaa mukaan vaikka heti :) Eli kaipa sille jäi ihan positiivinen mieli kyläilyistä ja pikku vintiöistä :)
Tosiaan eilen siellä Riitalla käytiin kahvittelemassa ja leikkimässä kisujen kanssa. Katsotaan mitä tuleman pitää. Nuno olisi varmasti ihan innoissaan vauvasta, se saisi vihdoinkin kaverin jota saa pestä ja helliä :D Nikkin suhtautumista uuteen pentuun en oikein osaa arvioida, vähän jännittää kun Nikki on mun huomiosta niin kovin mustasukkainen. Saisinkohan pentua silitellä olleskaan :D Sanoinkin, että taitaa mennä niin että Make saa lelliä pentua ja Nunoa, ja mun herpaantumattoman huomion annan Nikkille x) Mä olen jo kauan miettinyt pennun nimeksi Nemoa, mutta Maken mielestä se oli tietenkin ihan tyhmä, että hän ainakin sitten kutsuu sitä Niiloksi! x)

Musta on hienoa että Makekin on niin eläinrakas, että oon ylipäänsä löytänyt miehen joka tykkää eläimistä melkeinpä yhtä paljon kuin minä. Ei se kertaakaan ole kauhistellut, että pitääkö tänne tuoda lisää elukoita, että eikö nää kaks nyt riitä, vaan se olisi uuden kissan sijasta halunnut ennemmin koiraa :D Toki ollaan paljon puhuttu myös koirista, semmosen ottamisesta, roduista ym., mutta mun mielestä koiraan pitää kuitenkin panostaa kaikin tavoin (jämpti koulutus, säännöllinen lenkkeily ja aktivointi) niin paljon enemmän kuin kissaan, että sen aika on sitten joskus tulevaisuudessa.
Mutsin asennetta kolmanteen kissaan en oikeen tajunnut. No se oli tietysti järkyttynyt millainen "eläintarha" meillä sitten on jos kolmas kissa tulee, sen mä ymmärsin koska monella tuntuu olevan samanlainen asenne kun kavereilla tai sukulaisilla on monta lemmikkiä. Mutta äiti perusteli asian järjettömyyttä sillä, että "tulee paljon lisää karvaa" ja "uusi sohva raavitaan heti pilalle". WHAT?! Yritin sille sanoa, että ilman kolmattakin kissaa se sohva raavitaan Nunon toimesta pilalle ellei me jotenkin suojata sitä, mutta ei se vissiin sitten mennyt jakeluun -.- Ja se kolmannen kissan karva ei tee tässä karvamäärässä enää mitään. Ja jos se meitä itseä alkaa häiritsemään, niin sitten vaan imuroidaan useammin. Ja täytyy puunata kämppä lattiasta kattoon ennen kuin mutsi tulee kylään. Sitä en kyllä tiedä suostuuko äiti ottamaan meidän kissoja enää harvoinkaan hoitoon kun niitä on kolme, mutta veikkaan että loppujen lopuksi äitikin heltyy sille natiaiselle. Niin kävi Nunonkin kanssa, vaikka äitihän oli hirveästi senkin ottamista vastaan.
Infoilen näistä pentujutuista sitten lisää kun jotain tapahtuu, tällä hetkellä ei kuulemma ole vielä ihan varmaa onko tuleva emokissa tiinenä vai ei.
 

Tää mun säästäminen ei oikein suju. Onneksi tietty osan ostoksista voi maksaa osissa, mikä on ihan mukava juttu. En koe, että olisin mitään hirveän turhaa mennyt kuitenkaan ostelemaan. Ilmankin kyllä pärjäisi, mutta tulevat varmasti käyttöön.

Niin, tuossa vuodenvaihteen tienoilla menin Halensin sivuilta katsomaan mahdollisia alennuksia. No niistä en tietysti taas löytänyt mitään, mutta huomasin että sinne oli tullut lisää mustia, kickflare-lahkeisia farkkuja, joita mulla on jo yhdet. Ovat tosi kivat farkut, ja pelkään että ne menee pian rikki. Eli tilasin uudet semmoset, näin aluksi kolmea eri kokoa sovitettavaksi, koska niiden mitoitus on ihan kummallista. Tietysti pidän niistä vaan sen yhden sopivan koon. Sitten nämä yhdet oleskeluhousut on ollut niin kovassa käytössä, että ovat kuluneet alta aikayksikön, ja niitä tilasin vielä kahdet kappaleet lisää. Tilasin sieltä myös uudet urheilurintsikat sekä maiharityyppisen takin. En tiedä onko takki juurikaan topattu, ja jos ei ole niin se taitaa mennä palautukseen, talvitakkia kun lähinnä etsin.

Ellokselta löytyi mukavannäköiset treenivaatteet, jazz-housut, toppi ja urheilurintsikat. Sieltä lähti kokeiluun myös vähän kuin pillimalliset mustat farkut. Oon vähän hitaasti lämpeävää sorttia, ja oon ihan vasta nyt alkanut funtsia, että haluaisin ehkä sittenkin myös itelleni sellaset "pillifarkut". Ne ei saa olla iiiiiihan vartalonmyötäiset tai tosi ohutta kangasta, vaan niiden pitää näyttää farkuilta ja tuntuakin niiltä. No ne mitkä tilasin oli taas ihan outoa mitoitusta ja jouduin vaihtamaan ne 2 numeroa suurempiin! Oli melko järkytys :P Sitten taas se treenitoppi oli ainakin yhden numeron mulle liian iso, joten sekin lähti vaihtoon. Mutta jos ne toiset koot on sitten hyviä päällä niin pidän ne. Jazz-housut ja rintsikat oli sopivat. Nämä Halensin ja Elloksen ostokset saan onneksi tiliasiakkaana maksaa osissa jos tuntuu ettei rahat riitäkään.

eBaysta oli vielä pakko tilata yksi must-vaatekappale mitä syksyllä tallensin sinne toivelistaani. Se oli tuollainen nyöripaita.


Kuva: TheGothicShop.co.uk

Ja koska mun ikuisuusprojektina on löytää sopivat sukkahousut, niin ostin eBaysta myös muutamat sukkikset: lämpimät "talvisukkikset", verkkosukkikset sekä mustat 15 denierin. Toivottavasti edes jotkut olisi sopivat.... Jos ei, niin taidan pikkuhiljaa lopettaa etsimisen ja tyytyä vaan niihin legginsseihin ja stay-upeihin.

Sitten tässä pari päivää sitten ilkeä postisetä toi Suomalaisen kirjakaupan mainoksen, ja tajusin että ei saakeli, alennusmyyntihän tosiaan koskee mm. kirjojakin x) Siinä sitten heti netistä katselemaan mitä kirjoja oli alennuksessa missäkin kaupassa, ja päädyin AdLibrikseltä tilaamaan kolme :S Joe Hillin Sydämen muotoinen rasia ja ensimmäisen Simon's Cat -kirjan (jotka oli alennuksessa). Sitten parin kiertotien kautta päädyin lukemaan suositteluja Myytillisiä tarinoita -kirjasta, jossa on kuulemma hyviä kummitusjuttuja, vanhan kansan perinteitä ym kertomuksia ja uskomuksia. Se ei todellakaan ollut alennuksessa, mutta noiden suosituksien jälkeen se oli silti pakko tilata.

Zooplussalta olikin se hieno raapimistynnyri loppu, jonka tilaamista hehkutin täällä :( Harmittaa ihan sikana, eivätkä ne tyypit osanneet sanoa koska saavat sitä lisää jos ollenkaan. No, siinä mielessä hyvä, että pystyin sen säästetyn 40€ laittaa kissanruokaan, eli vähän hyödyllisempään kamaan :D Muuten en kyllä vielä olisi tilannut ruokaa, vaikka varastot alkaakin jo huveta, mutta kun Zooplussalle oli nyt tullut Cosma snackieseja, samoja herkkuja siis kuin mitä oli sieltä ostetussa kissojen joulukalenterissa. Se oli niin suuri hitti meillä, että oli pakko saada neljän eri maun pieni testipakkaus. Samalla ostin tietty ihan ruokaakin, ja kaupan päälle tuli noita nameja vielä ylimääräinen tuubi.

Tänään meen postista hakemaan ne luontaistuotteet, ja sitten odottelen vielä niitä tanssilenkkareita saapuviksi. Toivottavasti se koko olis hyvä, koska ne oli mun mielestä näteimmät kengät siellä. Kävin tosiaan tiistaina vielä ostamassa sen kymppikortin tuonne salille, ja varasin itelleni samantien paikan sunnuntain BodyBalancesta ja maanantain BodyJamista. Mun eka kerta kummassakaan, tuun vaikka sitten tänne kertomaan mitä pidin. Mun äiti maksaa ilomielin nämä mun harrastustoiminnat (paitsi biletyksen ja kissat eläinlääkäriä lukuunottamatta), se on vaan iloinen jos nostan perseeni penkistä tai aktivoidun muulla tavalla. Se siis lopulta antoi mulle rahaa noihin kenkiin, kymppikorttiin ja luontaistuotteisiin, mikä auttaa jo paljon.

Tässä kevään mittaan kuitenkin pitäis vielä rahaa säästää seuraaviin:
- 200€ vielä siihen sohvaan
- 70€ auton katsastus (toivottavasti menee läpi, tai muuten rahaa palaa vielä enemmän)
- 500-600€ uusiin kesärenkaisiin
- 200+ € mun ja Maken Tuska-lippuihin
- n. 200€ mun ja Maken Nummirock-lippuihin
- edellämainituille festareille ruoka- ja festarirahat sekä viinat tietty
- 40€ uuteen tatskaan
- ja jos millään mahdollista, niin 70€ Bon Jovin kesäkuiselle keikalle

Musta on vaan hyvä juttu, että tänä vuonna Tuska on vasta heinäkuun lopussa, ja siinä on mukavasti juhannuksen jälkeen kuukausi aikaa säästää rahaa Tuskaa varten. Jos Tuska olis tänäkin vuonna heinäkuun alussa, niin käytännössä meillä pitäis olla samantien sekä Nummen että Tuskan käyttörahat säästettynä. Näillä tuloilla se on vähän vaikeaa.
Jo sillon kun me saatiin se tädin auto, äiti sanoi mulle että "ottakaa ihmeessä kun kerran ilmaiseksi saatte, mä voin sitten tarvittaessa jelppiä kustannusten kanssa." En tiedä maksaisko se kokonaisuudessaan uudet kesärenkaat, mutta tota säästettävää ja pakkokuluja on niin saatanasti nyt, että mitään ylimäärästä ei voi ostella. Ei vaikka kuinka haluais. Toivon vaan että noi festarisuunnitelmat kaikesta huolimatta onnistuis, ja että saatais sitten se ragdoll-pennun luovutus osumaan jotenkin hyvin. Jos nimittäin emo on nyt tiinenä, niin pennut ovat luovutusikäisiä jo toukokuussa.