Perjantaina Make heitti mut Lohjalle Hannen luo. Oli ekaksi tarkotus mennä Lohjalle ihan bussilla, mutta sitten Make sanoikin voivansa viedä mut. Juotiin Hannella kahvit ja höpöteltiin pari tuntia, kunnes lähdettiin Caballo Bayoon syömään ja juhlistamaan Jonnan synttäreitä. Semmoinen kymmenen hengen kaveriporukka meitä siellä oli. Syötiin hyvin ja suurin osa taisi lähteä ihan vaan kotiin ruuan päälle, mutta osa meni Opukseen vielä istumaan. Mekin lähettiin sitten takaisin Hannelle, juotiin vähän siideriä ja höpöteltiin puoli kolmeen saakka :P Tuon takia mä halusinkin mennä Hannelle jo perjantaina, kun höpötettävää riitti vaikka kuinka, kun ei taas vähään aikaan olla nähtykään. Osoittautui ihan hyväksi ideaksi, koska ei me lauantaina oltais saatu höpöttää tarpeeksi :D

No juu, sitten lauantaina mäkin sain kerrankin nukkua pitkään, kun Nikki ei ollut herättämässä. Alettiin aika nopeeseen tahtiin valmistautua illan keikkaa varten, koska Tavastian soittoaikoja on aikaistettu aika paljon. Siellä oli siis Turisas, jonka lämppärinä oli Daniel Lioneye, joka alotti jo 20:15, eli piti alottaa ryypiskeleminenkin jo aika ajoissa x) Siinä alotellessa "pelattiin" vähän Metal Mania Aliasta taas.
Oli kyllä aika vaikea sisäistää noin aikainen soittoaika, eikä meistä kumpikaan keikkaan mennessä ollut mitenkään hirveässä humalassa. Ihan kunnolla siellä kyllä vedettiin, mutta on sitä yleensä tullu oltua vähän tuntuvammassa humalassa :P No Daniel Lioneye nähtiin suht koht läheltä, mutta mulla meni koko keikka aika ohi, kun tää oli ensimmäinen keikka missä tuli nyt kokeiltua sitä uutta kameraa. Ja hitto kun oikeita asetuksia ei vaan meinannut löytyä millään. Musta on ihan perseestä, että sen kameran automaattiasetuksissa salamavaihtoehdot on joko automaattinen tai salama pois. Jos pitää sen automaattisena, niin lavalla olevat valot on kuitenkin niin kirkkaita, että se ei sitten käytä sitä salamaa, ja kuvasta tulee ihan paska. Daniel Lioneyen lopetettua mentiin taas ulos tupakalle puoleksi tunniksi :D Se oli sit taas vähän liikaa, kun piti käydä vielä vessassa, ja siellä sit kuultiinkin että Turisas ehti jo alottaa. No eihän me tietenkään mihinkään eteen enää päästy, vaan siihen miksauskopin toiselle puolelle. Siitä oli sitten taas aika turha yrittää enää mitään kuvia ottaa, varsinkin kun meidän edessä oli sellainen parimetrinen jätkä... Keikka oli kyllä hyvä, samoin fiilis. Tulevalta levyltä taisivat neljä biisiä soittaa, kuulostivat ihan päteviltä.

» KUVAT

Tavastialta lähdettiin Mäkkärin kautta Heavy Corneriin istuksimaan, ja lopulta pienten vittuuntumisien jälkeen saatiin Arttukin sinne meidän seuraksi. Oli kyllä tosi kiva että se tuli, ensinnäkin siksi ettei olla nähty aikoihin ja meillä oli sitä ikävä, ja toiseksi siksi, että mä en olis muuten varmaan millään jaksanut istua baarissa puol neljään saakka (kun se keikka tosiaan loppui jo 23:30). Cornerissa tosiaan kupeksittiin pilkkuun asti, mutta ei me sielläkään juotu paljon, Hanne yhen lonkeron ja mä kaks siideriä, ja loppuilta pelkkää vettä :P Eli kun lähettiin, niin oltiinkin oikeestaan selvin päin. Tais olla eka kerta kun meillä ei ees ollu kiire siihen neljän bussiin :D Bussissa tuli uni musaa kuunnellessa, tai tuli lähinnä torkuttua, ja siitä sitten Hannelle yöksi.
Reissun vahinkosaldona oli Hannen laukkuun levannut salmaripullo, sekä mun hajonnut korsetti (luu tuli ulos) ja jonnekin hukkunut rannekello :/

Tänään tulin sitten mutsin ja Reiskan kyydissä takasin Saloon, otettiin Make mukaan ja käytiin Antoniossa syömässä vatsamme täyteen, ja kahviteltiin vielä tässä meillä. Ja olipa kiva kuulla kun Make sanoi että "onpa kiva kun sä oot kotona" ^^ Katoin kyllä, että raasu on ollu täällä vissiin vähän "nälissään", kun oli joutunu pitsaa hakemaan, ja ruuaksi se oli vääntänyt vaan makaronimössöä :)) Oli se täällä imuroinut ja tiskannut, kun pyysin että se siistisi vähän paikkoja ennen kuin kehtaa äidin tänne tuoda :)

Niin ja onnistuin jotenkin venäyttämään olkapään viikonloppuna, ja se on nyt ihan jumissa. Siitä ja laiskuudesta johtuen taidan nyt vielä sen huomisenkin BodyJam-tunnin perua :D Mennään sitten huomenna vaikka kevyelle lenkille, mutta tälleen viihteilyn jälkeen on taas vähän nuutunut olo, etten kyllä jaksa hirveesti repiä.

Oli kyllä mukava viikonloppu :)