Kokeilen tänä keväänä ekaa kertaa kasvattaa parvekkeelle kesäkukkia itse, siemenistä lähtien. Tilasin Exotic Gardenista eri kukkien siemeniä, ja mitäpä siitä sitten jos joku ei lähdekään itämään, ainahan niitä kaupasta voi ostaa. En ole kuitenkaan tähän mennessä missään kaupassa törmännyt valmiiksi kasvatettuun kissanminttuun, ja siitähän tuo siementen tilaaminen lähti - halusin vihdoinkin kokeilla kasvattaa sitä kissanminttua. No samalla tuli sitten muidenkin kasvien siemeniä tilattua, lähinnä sellaisia joihin tulee sitten violetin sävyiset kukat, koska meidän partsin värimaailma on semmonen violetti... Lisäksi sieltä löytyi mustia orvokkeja, joiden kasvatus jää vasta ensi kevääseen, kun ei tuolla ole tilaa niille kaikille mitä nyt ostin :D Funtsin myös hyötykasvien kasvattamista, kuten paprikaa tai tomaattia, mutta aika monen tuollaisen kasvin vihreät osat ovat myrkyllisiä, niin enpä sitten viittinyt lähteä riskeeraamaan sitä että kissat natustelevat niitä.

Enivei, maanantaina kylvin kylvömultaan kolmen kasvin siemenet tuommoisiin kennoihin, jotka myös ostin samasta puljusta. Aitokissanminttu ja liuskalaventeli olivat ne, joilla oli pisin itämisaika, joten kylvin ne siksi jo nyt. Meiramikissankidalla itämisaika oli lyhyempi, mutta se piti kylvää helmi-maaliskuussa, joten senkin kylvin nyt. Mutta mä en ihan ymmärrä tuota itämisaikaa, kun nyt on mennyt vasta viisi päivää, ja sekä liuskalaventeli, että aitokissanminttu on jo lähteneet itämään :D Meiramikissankidalla oli sellaiset hyttysenpaskan kokoiset siemenet, eikä niitä ollut kuin alle 10 siinä pussissa, joten ne oli ihan supervaikea kylvää, ja ehdinkin jo epäillä mahtoiko osa jäädä mun kynsien alle, eikä selvinneet edes multaan asti. No en tiedä, mutta vaikka sillä kukalla oli lyhin itämisaika, siinä purkissa ei ole tapahtunut mitään, ja jotenkin tuntuu ettei siellä mitään tuu tapahtumaankaan. Toiset sen sijaan näyttävät tosiaan tältä - viidentenä päivänä:

En kyllä tiedä onko noi edes oikeaoppisesti kylvätty :D Ohjeita oli netissä niin erilaisia...
Ens kuussa on tarkoitus kylvää vielä koristetupakka (valitsin sellaisen, johon pitäisi tulla sellaiset viininpunaisen liilat kukat) sekä loistopiispankukka. Oli vähän niinkuin tarkoitus laittaa se koristetupakka ja meiramikissankita samaan ruukkuun, mut jos mun veikkaus osuu oikeaan, niin meiramikissankita jää pois, ja jos tupakka itää oikeen hyvin, niin se saa ehkä koko ruukun sitten itselleen.
Kissanmintulle täytyy ostaa joku lattiaruukku, ettei noi kissat sitten hypi pöydillä (tai seinillä).