Aamulla en oikein osannut päättää pidänkö mä näistä aurinkoisista kevätaamuista vai en. Ois ollut tosi makoisaa nukkua vielä pari tuntia, mutta aurinko paistoi ihan täysillä makkarin ikkunasta sisään ja kissatkin komensi antamaan ruokaa, joten nousin siinä puoli yhdeksän maissa. Äh. Mutta suht paljon oonkin sitten saanut aikaiseksi.

Make kävi puolenpäivän jälkeen kaupassa hakemassa mulle jauhoja, että saan tehtyä laskiaispullia. Vähähiilarinen ruokavalio kokee nyt "pienen" kolauksen, mutta kyllähän nyt laskiaispullia pitää tehdä... :P Ruuaksi tehtiin ekaa kertaa uunilohta ja kasviksia, ja ekaksi kerraksi onnistui jopa maustamisen suhteen ihan mukavasti :) Uskaltaa siis tehdä toistekin.
Pullista nyt en jaksanut ottaa mitään kuvaa, tein yhden pellillisen laskiaispullia (eli perinteisesti päälle vain raesokeria) ja toisen voisilmäpullia. Pakastimeen pitäis saada ne mahtumaan, mutta kun se on kerrankin täynnä lihaa ja vihanneksia, en tiedä miten kummassa saan ne tungettua sinne.

Ulkona keli on ollut melkein koko viikon ihan loistava, kuten tänäänkin. Ei tosin jaksettu lähteä mihinkään. Kissat puolestaan ovat olleet ihan onnesta soikeina kun parvekkeelle paistaa lämmin ja keväinen iltapäiväaurinko :)


Yleensä viileää parvekeilmaa inhoava Nunokin tykkäsi paistatella auringossa :)


Nikki tyytyväisenä omalla paikallaan.

Karvan määrää oon kyllä tänään kironnut. Etenkin Nikkistä lähtee silittäessä ja sylissä kölliessä aiiiiiivan kamalasti karvaa, mutta karstaharjaan karvaa ei kovinkaan paljon jää. Siitä turhautuneena furminoin tänään molemmat, ja nyt tässä kämpässä leijailee niin paljon irtokarvaa ja matot on täynnä karvatupsuja, että lienee vielä pakko imuroidakin.

Semmoista. Vaihteeksi kovin kissapainoitteinen postaus :D