Kovin monia tuntuu ärsyttävän, että jouluvalmistelut, lahjojen ostelut ym. aloitetaan jo marraskuussa, ja vielä pahempi jos jo lokakuussa. Mä itse olen nyt ehkä ekaa kertaa elämässäni saanut ostettua joululahjat jo ennen joulukuuta, ja oon hyvin tyytyväinen ettei mun tarvitse enää stressata niistä. Tänäkin vuonna hommaan lahjat vain poikaystävälle, parhaalle kaverille, äidille ja sen avomiehelle, isälle ja sen avovaimolle, kummeille ja isovanhemmille.

Kuten jo aiemmin valittelin, niin keski-ikäisille ihmisille on hirveän vaikea keksiä mitään tavaraa lahjaksi. Tänä vuonna ostin äidille ja miesystävälleen kirjat, ja toivon etteivät ne eksy blogiini :D Äitiä ajatellen ostin Kate Jacobsin Lankakaupan talvi -kirjan, ja Reiskalle tai yhteiseksi Jo Nesbøn rikosromaanin Panssarisydän. Isän ja Seijan kanssa ollaan sovittu jo kauan sitten että lahjoja ei ostella, mutta koska kuitenkin siellä joulun aikaan käydään, leivon niille viemisiksi piimäkakun kuten viime vuonnakin. Samaten isovanhemmille leivon kuivakakut ja mahdollisesti joulutorttuja, pipareita tms. Kummeille melko perinteisesti viinipullot, sekä tänään tulleessa Yhteishyvässä olleen reseptin mukaisesti teen mausteisen pähkinä-/siemensekoituksen. Molempiin myös vielä jotakin extraa, mitä käyn jossain vaiheessa kaupasta etsimässä. Todennäköisesti kummisedille jotakin heidän herkkuaan ja kummitädeille jotakin hyväntuoksuista BodyShopista :)
Eniten lahjoja ostin Hannelle ja Makelle, ja ne onkin tosiaan jo kaikki valmiina ja lähes paketoitunakin. Niistä en uskalla enempää kertoa ennen kuin joulun jälkeen, kun mokomat saattavat tätä blogia lukea :) Tänään itseasiassa sain Hannen lahjakokonaisuuteen viimeisenkin osan, joten sekin on valmis paketoitavaksi. Voi kylläkin olla, että löydän vielä kaupoista jotakin kivaa vielä molemmille, mutta kovasti ainakin yritän pitää nämä nyt tässä ;)

Joulukortitkin kirjoitin tuossa eilen, joten sekin asia on jo hoidossa. Ne jotka ovat tottuneet saamaan multa kortit eivätkä tänä vuonna saa; oma moka kun et ole uutta osoitetta lähettänyt! :P Viime vuonna jaksoin osan korteista piirtää itse, mutta sekin oli lopulta melko työlästä, eikä ideat nyt vaan tänä vuonna riittänyt itse askartelemiin joulukortteihin.

Saan mutsilta ensi viikonloppuna pikkujoululahjaksi leivonta-alustan, koska meillä työskentelytilaa keittiössä on niin älyttömän vähän, että keittiön pöytää on myös käytettävä hyödyksi. Toistaiseksi se on toiminut ilman alustojakin, mutta kun pipaerita haluan leipoa, niin ne muotit saattaa jättää ikäviä jälkiä pöydän pintaan. Nuo alustat on loppujen lopuksi aika kalliita enkä itse raaskinut sellaista ostaa, niin äiti ostaa ;) Ensi viikolla saadaan siis leivottua tämän joulun ensimmäiset piparit, jotka varmaan jää myös viimeisiksi. Meistä kumpikaan ei erityisemmin pipareista välitä, mutta pakko niitä on joka joulu tehdä.
Itse ainakin tykkään enemmän joulutortuista, ja muistankin eräänä vuonna syöneeni jo ~30 joulutorttua joulukuun alkuun mennessä :D Tähän mennessä on paistettu reilu kolme pellillistä joulutorttuja, viimeinen niistä pari tuntia sitten :)

Luumuhillo loppui tämän satsin kanssa kesken, joten puoleen pellilliseen laitoin sen tilalle omena-kaneli -hilloa. Mutsi toi viimeksi käydessään ison purkillisen tosi kirpeää ja raikasta omenahilloa, jota näihin torttuihin käytin ehkä puolen desin verran. Siihen sekoitin muutaman ison lusikallisen sokeria, ja jonkin verran kanelia. Valmiista tortuista tuli tosi hyviä, ehkä jopa parempia kuin luumuversioista. Omppuhillo ei tortun päällä maistunut enää kovin vahvasti, ja ajattelinkin seuraavaksi jättää sokerin vähän vähemmälle, ja ehkä käyttää enemmän hilloa torttujen päällä. Kanelia kannattanee laittaa tarpeeksi, sen tuoksu ja maku tuo kivan jouluisen tunnelman :)

Ollaan Maken kanssa jouluksi menossa Lohjalle mutsin luokse, saadaan otettua kissatkin sinne mukaan eikä niitä tartte jättää yksin kotiin :) Automatkat on kissoille kuitenkin aika stressaavia ja molemmat huutaa koko 60km matkan, joten ihan yhden päivän takia ei kissoja viitsi sinne kuskata. Niinpä ollaan varmaankin kaikki joulunpyhät Lohjalla, ja käydään samalla mun isovanhemmilla ja yökylässä faijan luona. Täytyy vaan aikatauluja sovitella vielä yhteen. Kun tullaan takaisin Saloon, niin käydään Maken äitiä moikkaamassa.
Muuten tässä ennen joulua ei olekaan ihmeemmin ohjelmaa. Ens sunnuntaina mennään vaarin kasikymppisille Lohjalle, ja 18.12. on Tavastialla Raskasta joulua -keikka, jonne ollaan taas Hannen kanssa menossa. Seuraavana päivänä on Maken synttärit, joten toivottavasti ehin suht ajoissa kotiin eikä ole ihan järkky kankkunen.

Lienee ehkä sanomattakin selvää, että oon jouluihminen. En välttämättä pidä joulun kristillisestä sanomasta, eikä mua kiinnosta Jeesus-lätinät, mutta joulussa ja sen tunnelmassa on hitunen mennyttä aikaa, mikä viehättää mua kovasti. Tietysti lahjojen antaminen ja saaminen on vähän sellaista nykyaikaista vouhotusta, mutta varsinkin näin vanhemmiten se lahjojen antamisen ilo on suurempi ilo kuin niiden saaminen. Lapsena tietysti oli toisin päin, mitä enemmän lahjoja sen parempi, ja äidin piti paketoida jokainen lahja erikseen jotta paketteja olis mahdollisimman paljon :D Ihan kyllä hävettää että vielä tällä iällä oon jouluisin saanut niinkin paljon lahjoja.

Joulukoristelut kotona on aika vähäisiä, koska kaikki roikkuva kiinnostaa kissoja liikaa. En ihan välttämättä tahdo että nuo syövät jotain kimalleköynnöstä... Tästä syystä myöskään joulukuusta, edes muovista ei ole ollut kissojen aikana. Tänä vuonna ehkä haluaisin kuusen joko tähän sisälle tai parvekkelle, joka olis ehkä parempi paikka kuuselle. Aito kuusi tuoksuisi joululle ja neulaset pistelisivät tutun tuntuisesti kun sitä koristelee, mutta miten sellaisen raahaa neljänteen kerrokseen sotkematta ihan hirveästi? Sitä muovikuusta voisi vielä harkita...
Meillä olkkarissa on punaista väriä ympäri vuoden, myöskin verhoissa, joten jouluverhoja en vaihda (osaksi myös siksi että verhojen ripustaminen on ärsyttävää puuhaa). Joulukoristelut jäävät useimmiten muutamaan jouluaiheiseen koriste-esineeseen, kynttelikköön ja jouluvaloihin, jotka meillä on kirkkaassa maljakossa eikä ikkunassa. Ikkunaan tosin haluaisin vielä jonkun roikkuvan valotähden tai vastaavaan, mutta katotaan nyt onko sitä varaa enää ostaa mitään uutta :P Suosin noissa joulukoristeissakin ns. fiktiivisiä hahmoja ja eläimiä, ja tontuista tykkään paljon.
Joulukalenterit täytyy olla joka vuosi, vielä ei olla itsellemme niitä suklaakalentereja ostettu, mutta Zooplussalta tilasin kissoille namujoulukalenterin :D Toivottavasti kelpaa. Telkkaristakin tulee yleensä jotain joulukalenteriohjelmia, mutta rehellisesti sanottuna en muista kuin hämärästi lapsuudesta jonkun Histamiinin joulukalenterin, sekä teinivuosilta THE Joulukalenterin :D Luojan kiitos The Joulukalenteri tuli muutama vuosi sitten DVD:lle ja sain sen Hannelta lahjaksi :) Se vaan on paras joulukalenteriohjelma ever. Tällä viikolla saa jo alottaa sen katsomisen :)

Joulukinkun täytyisi olla juuri oikein maustettu ja paistettu, sen pitäisi olla tarpeeksi mureaa eikä siinä saisi olla läskiä, jotta mä pitäisin siitä. Yleensä jouluruuista siis tulee eniten syötyä peruna- ja porkkanalaatikkoa, ja jossain määrin sitä kinkkuakin. En siis mitenkään älyttömästi tykkää jouluruuista ja siten ähkykin pysyy useimmiten loitolla. Mummu tosin tekee aina jouluksikin sen tavaramerkiksi muodostunutta jauhelihakastiketta, jota kyllä tulee sitten vedettyä muidenkin ruokien edestä :P Mutsi taas on viime vuosina paistanut kalkkunaa kinkun sijaan, mikä on ollut kanssa ihan hyvä vaihtoehto. Kylmäsavulohesta tykkään, mutta graavilohesta en. Lipeäkalaa meillä ei ole koskaan edes ollut, ilmeisesti kukaan ei ole siitä tykännyt :D Rosollista en hirveämmin välitä, vaikka siinä onkin pelkästään aineksia joista pidän (jos siihen siis ei ole laitettu sipulia ja silliä). Mutsi on usein tehnyt myös uunijuustoa, mikä on ollut ihan hyvää.

Mitään erityisiä jouluperinteitä meillä/mulla ei enää ole. Lapsena käytiin joulun alla kirkossa laulamassa joululauluja, ja pari kertaa sitä on nyt aikuisiälläkin tullut tehtyä lähinnä nostalgiamielessä. Siitä tulee kuitenkin tietynlainen joulufiilis, sellainen kuin lapsenakin. Varsinkin jos on lunta maassa. Lapsuuden kirkkolaulannat on viime vuosina vaihtuneet Raskasta joulua -keikoilla riehumiseen ja rälläämiseen :D Se luo ehkä vähän toisenlaista tunnelmaa, mutta ne koskettavimmat joululaulut on kyllä raskaampinakin versioina yhtä koskettavia. Nimim. Varpunen jouluaamuna ja Ave Marian aikana itkeskellyt... Eli ehkä se on sitten uusi jouluperinne.
Nuorempana tuli myös vanhempien mukana käytyä jouluaattona haudoilla viemässä kynttilöitä, mutta kotoa muuton jälkeen en ole haudoilla käynyt. Joka vuosi on meillä vähän sellaista reissaamista, kun kuitenkin vanhemmat ja isovanhemmat odottaa kovasti näkevänsä meidät, kai sitäkin voi kutsua jouluperinteeksi?
Mä en ole kova saunoja, ja yleensä saunonkin vaan parikymmentä minuuttia. Joulusauna ei siis ole mikään välttämätön mulle, ja se viimeistään pistää väsyttämään ihan kamalasti. Mutta yleensä kyllä tulee saunottua jos istutaan iltaa jossakin missä saunaan pääsee. Meillähän ei siis ole täällä kotona saunaa, ja onhan se ihan mukava sillon tällöin päästä.
Äiti on perinteisesti laittanut aattoaamuna riisipuuroa ja hedelmäsoppaa, tai jos ei jouluaattona siellä olla, niin silloin kun ollaan :D Lapsena jouluaaton aamuna sai avata pari pientä lahjaa, ja loput säästettiin illaksi. Ja jouluaattona on tietysti katsottava Samu-sirkan joulutervehdys, lahjat avataan joko ennen sitä, tai yleensä vasta sen jälkeen. Mä en ole Lumiukko-ihmisiä, plus että se on yleensä tullut niin aikaisin aamulla etten ole välttämättä edes herännyt vielä sillon :D Siis klo 10 tai 11 on mulle vielä aamua...

 

 JP Leppäluoto - Joululaulu live @ Pakkahuone, Tampere 26.11.2010


JP Leppäluoto - Tonttu live @ Pakkahuone, Tampere 26.11.2010


Antony Parviainen - Me käymme joulun viettohon live @ Imatran kylpylä, Imatra 20.11.2010


Ilja Jalkanen - Petteri Punakuono live @ Imatran kylpylä, Imatra 20.11.2010

 

Okei, en voi tarpeeksi ylistää noita Raskasta joulua -juttuja, menkää itse kahtomaan :) Tuli muuten niin järkky joulu- ja keikkafiilis kun katoin noita! Mistä mä nyt revin rahat sinne Salon keikallekin... Olisin voinut linkittää paljon enemmänkin biisejä, mutta noi nyt on jo tän joulun kiertueelta, hyvälaatuisia ja parhaimpia biisejä, joten... Hommatkaa levyt ja kuunnelkaa lisää, ja käykää keikalla kattomassa :) Toivottavasti noita levyjä tulis pian jo lisää, niitähän on vasta kaksi.

Mukavaa joulunodotusta! :)