No niin! Kuvagalleria wörkkii taas, joten rapsakkaa kehiin! :)
Mun festarikunto oli koko juhannuksen tosi säälittävä, ja menin joka päivä niin aikasin nukkumaan, että multa meni totaalisen ohi kaikki "jatkobileet" :( En ymmärrä miksi niin väsytti. Keli oli kaikenkaikkiaan odotettua parempi, ja mä kun olen niin peruspessimisti, enkä ottanut ees aurinkorasvaa mukaan, niin tietysti perjantain aikana paloin ja aika pahastikin. No mutta.

Eka festaripäivä, torstai
Mä tein aamulla pari tuntia vajaan työpäivän ja pääsin lähtemään jo vähän ennen yhtätoista. Make oli saanut auton pakattua kotona sillä aikaa ja laittanut kissoillekin ruuat valmiiksi, niin mun ei tarvinnut kuin vähän käydä vaihtamassa vaatteita ja pusuttamassa kissoja, ja päästiin yhdeltätoista jo liikkeelle. Hannen pihassa sen auton pakkaaminen aiheutti pienen epätoivon kipinän, mutta kyllä ne kamat sinne lopulta sulloutui, ja Make myös :D Päätettiin tällä kertaa ajaa pienempiä teitä ja mennä Huittisten kautta, aiemmin ollaan aina ajettu Tampereen ja Ylöjärven kautta, mutta on noita pienempiä teitä mielenkiintosempaa mennä, ja varsinkin jos mä joudun jossain välissä ajamaan, niin mä en haluu ajaa motareita kun oon vähän tämmönen :P
Hanne jaksoi ajaa johonkin Humppilan jälkeisiin maisemiin, kunnes sitä alkoi väsyttää niin paljon, että mua pelotti jo kirjaimellisesti pelkääjänpaikalla, että koska törmätään rekkaan. Joten Make vaihdettiin kuskiksi kun mä sillä aikaa leikkelin Kinnulan Esso -passeja. Make huomautti matkan varrella että "tossa oli Hennijoki". Mä olin ihan innoissani! Mulla on niin harvinainen nimi, ettei mulla koskaan ole ollut esim. mitään nimimukeja tai -avaimenperiä, ja nyt mulla onkin oma joki! ;D Siistiä.
Loppumatka menikin ihan siivillä, Hanne nukkui tunnin verran, ja vaihdettiin se vielä Karvian keskustassa kuskiksi. Villet Nepali ja Ruhkala oli jo selviytyneet Nummijärven leirintäalueelle, eikä meidän lopulta tarvinnut kauaa tähyillä minne Esso oli pystytetty, kiitos kyltin :) Teltta jouduttiin kasaamaan pienessä tihkusateessa, ja maa oli kuitenkin jo sen verran märkää, että mun farkkujen lahkeet oli sen jälkeen ihan kuraset. Villet oli kuitenkin ehtineet jo omien telttojensa lisäksi pystyttää sekä saunan että paviljongin, joten saatiin ryyppäillä rauhassa paviljongissa kun Villet meni saunaan. Makekin sinne uskaltautui vähän myöhemmin.
Parin tunnin päästä alkoi jengiä tulemaan lisääkin, tämän vuoden leiriläisistä neljä oli mulle kokonaan uusia tapauksia (ja Make oli tietysti uusi myös), muuten mentiin samalla vanhalla jengillä.

Torstaina me käytiin alueella katsomassa ainoastaan myGRAIN, jota itse ootin ku kuuta nousevaa :) Onneksi Ville R. oli mun kanssa vähän samoilla linjoilla ja odotti bändin näkemistä myös hirmu paljon. Keikalle mennessä odotin Hannen tulevan vessasta, ja katselin siinä ympärilleni, ja mitä näenkään, Variaznelin! :) Tiia jo ennen Nummirockia tuli tänne blogiin huikkaamaan, että menisin häntä moikkaamaan jos törmättäisi, mutta enpä olisi uskonut että a) olisin oikeasti törmännyt häneen, ja vieläpä ekana iltana, ja b) tunnistanut hänet! :) Oli tosi kiva nähdä oikeen livenäkin.
Keikka oli ihan mieletön, ja todellakin kaiken odotuksen arvoinen. Lisää arvoa antoi vielä se, että meillä on ollut niin paljon vaikeuksia kyseisen bändin livenä näkemisessä, vaikka oon jo parisen vuotta keikalle hinkunut. Eniten ootin uuden levyn Shadow Peoplea, koska oon siitä jo kotona saanut sellasia musiikkiorgasmeja ettei mitään järkeä. Se soitettiinkin varmaan kolmantena biisinä, ja vähän ennen biisin c-osaa puristin Hannea kädestä ja sanoin "nyt se tulee!", ja sitten tuli c-osa, tuli musiikkiorgasmi, ja tuli itku! Siis mää aloin itkemään! :O Ei oo koskaan ennen käynyt keikalla noin, ainoastaan parilla keikalla oon itkenyt, mutta ne oli sellasia liikkisbiisejä. Nyt tossa itkukohtauksessa purkautui kaikki odotukset, orgasmit ja hyvä olo, enkä nyt ihan just muista koska olis ollut viimeksi niin onnellinen fiilis :D Ihan miäletöntä <3

Äärimmäisen onnellisena palasin leirintäalueelle, ja siellä tuli sitten sekalaisessa seurakunnassa juopoteltua loppuilta. Deathchain ja Ajattara olis voinut olla ihan kiva nähdä, mutta Kinnulan Esso veti nyt varsinkin ensimmäisenä iltana enemmän puoleensa. Sadekin lakkasi loppuillasta. Tuli mm. puheeksi lävistykset, ja lopulta siinä kävi niin, että Ville P. kävi lävistysbussissa ottamassa renkaat molempiin korviin, ja Make otti nenälävistyksen! :D Nyt sen nenässä on vaan tappi, mutta koska mulla on hirveä fiksaatio nenärenkaisiin, niin ootan ihan hulluna että se pääsee vaihtamaan tohon renkaan :D Mulla tuli uni silmään joskus kahden aikoihin, ja Makekin tuli sitten samaan aikaan nukkumaan. Vessasta hampaat kalissen leiriin takaisin kävellessäni huomasin Haveniläisten sinisen Ryhiksen saapuvan alueelle, tyypeillä vähän venyi Salosta lähtö :P

» KUVAT - myGRAIN


Toka festaripäivä, perjantai
Tuli herättyä kaiketi joskus kymmenen aikaan, ja siinä olikin sitten vielä ihan mukavasti aikaa alotella, ennen kuin piti lähteä Amaranthea katsomaan. Oli fiksu veto ottaa aamupalaksi mukaan Red Catia ja appelsiinimehua, ei ollut vaikeuksia käynnistellä päivää :) Hannella tosin oli, ja se oli just ja just päässyt ulos teltasta, kun me oltiin jo menossa katsomaan Amaranthea, joten sekä Hanne että Make jäivät leiriin, ja mä lähdin Lotan kanssa. Lopulta meidän perään juoksi vielä Junsku, ja alueella oltaessa tuli vielä muitakin katsomaan. Mä tykkäsin keikasta tosi paljon, ja joo, meinasin taas alkaa poraamaan kun soittivat hyvän bilebiisin (en muista oliko se Call out My Name vai Leave Everything Behind) :D Jos olisin ollut kännissä ja siellä edempänä riehumassa, niin veikkaan että ois se hyvänmielen itku tullutkin. Mulle tuo Amaranthen ysäripoppimetalli toimii tosi hyvin, nehän on mun tyyliin kaksi lempimusagenreä :D Laulaja Elize oli tosi nätti ja sillä oli aivan ihanat hiukset, mutta välillä kyllä otti aivoon sen keikistely :P Keikalla tuli nähtyä Marjutkin, ja kuulin jo toista kertaa ettei mua meinannut tunnistaa kun oli vääränväriset hiukset :D Mä siis viimeksi värjäsin niistä viinimmänpunaiset, mutta ne oli ehtineet just sen verran haalistua, että näyttivät ihan pinkiltä.

Amaranthe - 1 000 000 Lightyears
(Äänenlaatu ei näköjään oo ihan parhaimmasta päästä)


Amaranthen jälkeen piti esiintyä Turmion Kätilöt, mutta ne oli joutuneet keikkansa perumaan basistin jouduttua sairaalaan. Tietysti harmitti tosi paljon keikan peruuntuminen, mutta positiivista oli se, että pääsi heti Amaranthen jälkeen leiriin ottaa lisää kuppia :D
Pelkäsin vähän etukäteen, että täytyykö mun ravata myös Maken mukana siellä alueella katsomassa keikkoja, jotka ei mua kiinnosta, mutta onneksi Ville P. halusi aika hyvin nähdä samoja bändejä kuin Makekin, niin mä sain rauhassa jatkaa sillä aikaa juomista :P Make ja Ville P. kävivät tsekkaamassa Rotten Soundin ja KYPCKin, mistä tulivat etuajassa takasin. Jossain välissä tuli käytyä myös Havenin leirissä, ja siellä oli jo Ruska ihan humalassa ja Raisa vähemmän humalassa, ja mummoiksi pukeutuneista ukoista tuli päivän parhaat naurut x) En ees yritä selittää, se oli tilannekomiikkaa.

Sitten käytiin Hannen kanssa kattomassa Northeria. Se ei ollut mulla ollut aiemmin mielessä, mutta Hanne halusi käydä sen katsomassa, ja mulla oli ollut pari tuntia aikaa dokata niin mikäs siinä. Harmi vaan, että keikka oli mun mielestä äärettömän tylsä :/ Uusi laulaja Aleksi Sihvonen oli todella hyvä, sympaattisen oloinen kaveri, ja kuulosti tosi hyvältä, ja sopii mielestäni Northeriin. Bändin puolustukseksi täytyy kyllä sanoa, että keikan tylsyys saattoi hyvinkin johtua siitä, että mä en ole ehtinyt kuunnella uutta levyä ollenkaan, eikä vanhoistakaan biiseistä oikeen tullut niitä omia suosikkeja. Ja siis viimeisenä biisinä oli umpitylsä Frozen Angel! -.- Mutta Aleksi oli hyvä! :) Ja Marissakin kävi keikan aikana halimassa.

Make kävi vielä vähän aikaa ihmettelemässä Voivodia, mutta muuten oli taas parin tunnin ajan vapaata sekoilua, saunomista ja seurustelua Essolla. Me Maken kanssa käytiin myös pistäytymässä Havenin leirissä taas, ja jäätiin joksikin aikaa jutskailemaan Ruskan ja Raisan kanssa, kunnes tajuttiinkin että on aika lähteä Amorphista oottelemaan. Koko meidän leiri taisi jäädä tyhjäksi.
Mun täytyy sanoa, etten muista Amojen keikasta oikeen mitään! En ollut mitenkään merkittävästi humalassa tai mitään, mutta keikka ei vissiin ollut kovin mieleenpainuva? Kyllä siinä tuli laulettua ja moshailtua, että ihan hyvä meininki oli, mutta ei mikään tajunnanräjäyttävä.
Make jäi vielä katsomaan Cavusta hetkeksi, ja kun se sieltä tuli takaisin leiriin, niin mentiin aika pian nukkumaan taas. Mä taisin jaksaa aavistuksen pidempään kuin Make. Edellisyöstä viisastuneena vaihdettiin makuupusseja, ja tuon yön sainkin nukkua suhteellisen mukavan lämpimissä oloissa (kuten kyllä Makekin, no hätä :))

» KUVAT - Amaranthe
» KUVAT - Norther
» KUVAT - Amorphis


Kolmas ja vika festaripäivä, lauantai
Lauantaiaamuna heräsin jo kahdeksan aikaan siihen, että pitäisi pissalla käydä. Oli kuitenkin sen verran pirteä olo, että päätin samalla käydä suihkussa. Ekaa kertaa ever Nummirockissa! (oon aina ennen pärjännyt ilmankin suihkua, mutta sunnuntaina olo on ollut aina kamala) Ja kyllähän se kannatti, siihen aikaan kun kävi, vesi oli vielä ihan höyryävää. Menin takaisin telttaan vaan laittaakseni itteni kondikseen, ja jatkoin hyväksi havaitulla aamupaladrinksukaavalla. Ainoa vika siinä oli se, ettei se oikeen noussut päähän xD Porukka siinä pikkuhiljaa heräili, ja sitä ehdittiin jo alottaa uima-altaan täyttökin. Noooo, alotuksen tasolle se jäikin, kukaan ei olis jaksanut kantaa vettä vessoilta asti, varsinkin kun sen täyttämiseen ei ihan pari kierrosta riittänyt :D Sen sijaan leirissä alkoi armoton vesisota pyssyineen ja vesi-ilmapalloineen kaikkineen. Kati ja Lotta tuunasi Teemun farkkushortsit uuteen uskoon, ja muutenkin vapaa sekoilu jatkui aina iltapäiväkolmeen asti (and beyond), kunnes oli Eläkeläisten sekoiluvuoro.
Edellispäivänä olin polttanut ihoni tosi pahasti. Vaikka ei aurinko koko aikaa paistanutkaan, niin kun se paistoi se porotti tosi pistävän kuumasti. Niinpä lauantain aurinkoisina hetkinä teki tosi pahaa, eikä ollut väliä oliko mulla pitkähihainen paita päällä vai ei, silti kuumotti ja pisti. Oli siinä Eläkeläistenkin aikana hetkittäin vähän hankala olla, kun aurinko paistoi ihan suoraan. Keikan loppua kohden sitten alkoikin satamaan. Mutta uskokaa tai älkää, meinasin Eläkeläistenkin keikalla alkaa vollottaa :D Jotenkin liikutuin niin paljon siitä, kun kaikki hyväntuuliset metallistit alkoi vetää letkajenkkaa ympäri nurmikenttää, kaikilla hymy korvissa :) Lepposaa väkeä me hevaritkin ollaan! ;) Keikka oli kyllä tosi hauska, ja yleisöllä oli hyvä fiilis.
Mulla oli edellispäivästä jäänyt kamera auki laukkuun (tai mennyt itestään päälle kun en ollut jaksanut laittaa sitä koteloonsa), ja akku rupes vilkuttaan Eläkeläisten keikalla :( En siis ehtiny ottaa ku yhen kuvan omalla kameralla. Hanne kai otti jotain videota siitä letkasta, mutta en oo saanu sen kuvia vielä.

Ite kun en sitä videota saanut, niin tämä on vaan Youtubesta haettu. Mutta Teemu näkyy siinä, järkkäri käskee sen pistää housut jalkaan :DDDDD

Keikan aikana tosiaan oli alkanut satamaan, ja oltiin Hannen kanssa vähän kahden vaiheilla mennäänkö takasin leiriin juomaan vai mennäänkö vielä kattomaan Teräsbetonia. Mun ei ollut mikään pakko sitä nähdä (uusi materiaali ei oo iskenyt muhun ainakaan toistaiseksi), ja Hannekin sitten valitsi leirissä paviljongin suojissa juomisen sateessa seisomisen sijaan. Pojat pistivät taas saunan tulille, ja siinä olikin sitten useamman tunnin ajan ohjelmassa saunomista. Make ja Ville P. kävivät The Hauntedia katsomassa, mutta vaikka muakin olis vähän kiinnostanut se nähdä, niin ei kuitenkaan siinä määrin että oisin sinne sateeseen mennyt seisoksimaan. Vähän sääli, sitä oli kuulemma aika vähän ollut ihmisiä katsomassa :/
Hannen kanssa sitten poikien jälkeen mentiin katsomaan Eluveitietä, ja kun oli sadeviitta päällä ja hyvä mieli, niin ei sadekaan haitannut yhtään :) Keikka oli mun mielestä tosi hyvä, ja tuli pariin otteeseen siinä ihmeteltyä, että miksi mä en kotona kuuntele enempää Eluveitietä. Laulajatyttö Anna vaikutti tosi sympaattiselta ja ihanalta :)
Kamera mystisesti toimi taas, ja sain onneksi muutamia kuvia räpsittyä.

Make oli tuolla välin mennyt telttaan nukkumaan vähäksi aikaa, ja kun koitin sitä herätellä U.D.O.a katsomaan, niin ei se jaksanut. Ei kyllä meitäkään U.D.O. kiinnostanut, mutta osa sitä meni katsomaan kyllä. Saunaa taidettiin kehnomman kelin vuoksi pitää päällä aika lailla koko ilta :D Mä raahasin Maken mukaani kattomaan Before the Dawnia, koska sehän oli kyseisen bändin viimeinen keikka tuolla kokoonpanolla. Löysin Marissan ja Antin eturivin laidasta, ja siinä ehkä puoli keikkaa katseltiin niiden kanssa. Lopulta tuli hivuttauduttua siihen viereiselle rannalle ihailemaan auringonlaskua, ja käytiin vielä syömässä ennen keikan loppumisen aiheuttavaa ryysistä. Tunnin verran sen jälkeen oli vielä aikaa juoda, ja kyllä mä kovasti yritin, mutta kun väsytti NIIIIIIIIIIIIIN paljon. Teki mieli siinä vaiheessa jo mennä aatuutilullaa, mutta oli pakko sinnitellä loppuun asti. Niinpä Turisasta katsellessa oli silmät niin ristissä, että hyvä kun mitään edes näki. Olin niin tuhottoman väsynyt että meinasin nukahtaa seisaalteen sinne keikalle. Harmitti kyllä ihan vietävästi, koska keikka kuitenkin oli varmasti tosi hyvä! Btw., voiko Turisaksesta saada hyviä keikkakuvia muuta kuin kuvaaja-aitiosta? Jumaleissön, eikö sitä savua vois vähän vähentää? Perkele :P Eli joo, en siis ehtinyt saada kovin hyviä kuvia, ja kameran akkukin sanoi sopimuksensa lopullisesti irti jo keikan alkuvaiheessa. Keikka tosiaan muuten meni vähän väsyneessä sumussa, mutta esim. Miklagard Overture ja To Holmgard and Beyond oli jälleen mahtavia, kuten myös oikeutetusti viimeisenä soitettu Sahti-Waari :) Laulettiinpa siellä kaikki yhdessä myös Jaakko-kultaa, jonkun pyynnöstä. Oon koittanut Turisaksen uutta levyä kuunnella, mutta sieltä ei oo mikään biisi iskenyt samanlailla kuin edellisellä levyllä.

Väsymyksen vuoksi olin onnellinen kun keikka vihdoin loppui, menin leirissä suoraa päätä telttaan ja sammuin kuin saunalyhty. Se oli siinä. Vähänkö oon huono :/ Ois ollut kiva vikana iltana ees valvoa myöhempään. Viimeksikin jaksettiin viiteen asti aina!

» KUVAT - Eläkeläiset
» KUVAT - Eluveitie
» KUVAT - Before the Dawn
» KUVAT - Turisas

+ TUNNELMAKUVAT
(Mulla tuli otettua aika vähän kuvia leiristä, varsinkin kameran kosahtamisen jälkeen, joten osa kuvista on kylmästi pöllitty Suvilta ja Maijalta :))


Noh, sunnuntaina tuli heräiltyä siinä kymmenen aikaan, omat eväät oli kaikki jo grillattu ja syöty, joten piti käydä aamupala hakemassa ruokakojulta. Ei siinä, ihan hyväähän se oli, mutta aika pieni, ei mulla lähtenyt nälkä :D Lotta ja Mari paistoivat päivällä vielä lettuja, kuin siistiä :) Oli pikkusen hyvää.
Porukka heräili milloin kukakin, ihmeteltiin hetki ja alettiin pakkailemaan telttoja ja kamoja. Monta Nummirockia nähnyt paviljonki jäi sinne, plus aika paljon muutakin roinaa, meidän grilli mukaanlukien x) Pikkuhiljaa jengi hajaantui, ja mekin siitä lähdettiin. Hanne ajoi taas ensin about Kankaanpäähän saakka, kunnes taas väsy iski, ja mä ajoin siitä eteenpäin lähimmälle ABC:lle muutaman kymmentä kilsaa. Siellä tankattiin bensaa ja kahvia, ja Hanne jaksoi jatkaa siitä eteenpäin Lohjalle saakka, vaikka välillä meinaskin väsy tulla.

Me lähdettiin Hannen pihasta suoraan ajamaan Saloon, oli jo kova ikävä kisujakin <3 Kissat kotona kyllä selkeesti osoittivat mieltä meidän poissaolosta, kun Nemokin oli ihan vaisu, ja Nikkin perinteiset poissaolonjälkeiset hellyyskohtauksetkin jäi vasta seuraavaan päivään :P Äiti ja Reiska olivat täällä olleet oikeen vauhdissa, oli ihana tulla siistiin ja puhtaaseen kotiin :)
Kaikki viimeisetkin rahat meni Nummirockissa, ja viime viikko ollaankin eletty lähinnä purkkisäästöillä ja pyhällä hengellä.

Mut että sellainen reissu :) Ens vuonna otetaan uudestaan jos vaan Make suostuu vielä lähtemään. Sitten lähetäänkin kahestaan täältä Salosta, kun Hanne asuu jo Oulaisissa!


Edit: Unohtui tässä vielä sanoa, että perinteisestihän Nummirockissa jäädään jumittamaan leirintäalueelle, koska siellä vaan on niin kiva ja leppoisa meininki, ja sitä tulee aina kuitenkin missattua kaikki hyvät bändit mitä on ollut vakaa tarkoitus mennä katsomaan. Tänä vuonna kuitenkin positiivisena yllätyksenä näin kaikki ne bändit mitkä halusinkin nähdä :) Pari ei niin must see -bändiä tuli missattua, mutta ne tärkeimmät nähtiin kuitenkin.

+ myGRAIN, Amaranthe ja Eläkeläiset
+ letkajenkka Eläkeläisten keikalla
+ Kinnulan Esso ja koko sen mukana ollut "henkilökunta"
+ Maken mukana olo
+ puoli leiriä kävi ottamassa uudet lävistykset
+ nauruun tikahtuminen Havenin leirissä
+ ennusteita parempi keli
+ yöllä ei tullut paleltua yhtä paljon kuin aiempina vuosina
+ suihkun lämmin vesi
+ tuttujen näkeminen
+ joku oli ajanut autolla rannan tuntumassa kelluneeseen saunaan

- oma hirvittävä väsymys joka iltana
- iho kärähti pahasti
- hyvät kännit sain aikaseksi vaan torstaina, sen jälkeen ei oikeen lähtenyt
- sateet torstaina ja lauantaina (joskaan ne ei ihan hirveästi haitannut, mutta onhan se aina kivempi jos ei sada :P)
- hävyttömän kallis herkkulautanen, jossa oli varmaan kilo sipulia
- sain itekin lävistyskuumeen

No pitääkö mun väkisin keksiä noita miinuksia? :D Ei niitä oikeen oo.
Noista känneistä tuli vielä mieleen, että yliarvoin "hieman" mun viinankulutukseni :D Tai no, Tuskassa normaalisti litra Leijonaa / päivä on ollut ihan normaali, mutta Nummessa mulla oli mukana muutakin, niin sain kantaa viinaa kotiinkin aika paljon. Mulla oli mukana 2,5 litraa Leijonaa, 1 tequila, 8 lonkeroa/siideriä sekä 1 Red Cat + blandikset. Sain kantaa kotiin öö... n. 1,25 litraa Leijonaa ja pari desiä tequilaa :P Eli siis miedompia meni enemmän, ei ihme ettei mennyt päähän.